Mölleilyä

Osallistuttiin jo muutama viikko sitten oman seuran mölleihin.

Molly ja Peetu saivat juosta mölliluokan ja Kati oli "ylipuhunut" minut juoksemaan Pason kanssa. Pason kanssa kipastiin molemmat radat.

Molly aloitti ja meni sillä omalla tahdillaan radan läpi. Tosin loppu kurveissa meinas jo alkaa hyydyttämään, mutta sieltä se kuitenkin jaksoi aina maaliin asti. Peetu meni taas ihan omia juttujaan... :D Kontakteista ei tietoakaan, reagoi mun käntymisiin aika vahvasti ja toisaalta taas kaarratti. Mutta, mitä sitä voi odottaa jos oikeasti ei treenata enää ikinä. Aina hurvitellaan. Siitä kellon tarkasta suorittajasta on tullu ihan vapaamielinen... :D Mut ei se haittaa, parempi niin että sitä ei jännänn ja oli intona radalla. Kamera unohtui kauheessa kiireessä kotiin niin minkäänsortin kuvaa tapahtumasta meidän osalta ei ole.

Pason kanssa olin kokeeksi juossut edellisellä viikolla kerran. Ja niin mentiin. Pieniä hasseja siellä täällä, mutta ajattelin että olisin ollut enemmän pulassa. Sillä en ole treenannut agilityä sitten viime syyskuun alun, saatika että olisin juossut Pason kanssa. Talven aikana sen mitä pötköjen kanssa juoksee on ihan eri maailma kun menee suht nopean koiran kanssa. Radan kävelyt suunnittelin aika lailla samalla tavalla kun olisin Ricoa lähteny viemään. Täytyi toki muistaa että Paso on erilainen viedä kun Rico ja muutamassa kohdassa missä tuntui että pitää ohjata "enemmän" kun Ricoa olisi tarvinnut niin yritin muistaa ne. Ja kontaktit päätin vaatia.

Mölliradalla mentiin näin: http://youtu.be/1o6YnOlUNyc

Ja kisaavien rata näin: http://youtu.be/E2xN75PH60k

Oli kivaa koko illan ja Molly yllätti voittamalla mini möllit. Pääsi miettimään kaiken hevos shaiban keskellä jotain muuta. Mutta kaipaan agilityä, siis treenaamista ja kisaamista. Ehkä vielä joskus sitte..

Paluuta blogi elämään??

Lähes tulkoon kolmen kuukauden blogi hiljaisuus... Jotenkin tuntuu, että mitään mainitsemisen arvoista ei ole tapahtunut, mutta on sitte kait kuitenkin. Kun tuntuu näin kesän korvalla, että onpahan ollut kevät.

Alotetaan nyt vaikka siitä, että helmikuun puolessa välissä lähti auto vaihtoon. Sinkkufarmari vaihtui järeämpään wagoniin ja tämän myötä Ronja muutti helmikuun lopulla kotiin. Ja heppa oli kyllä silminnähden tähän ratkaisuun enemmän kuin tyytyväinen. Pääsi taas kavereiden kanssa ulkoilemaan pitkää päivää.

Treenejä jatkettiin ihan normaalisti kunnes alkoi tapahtua.

Hevosrintamalla kevään epäonni alkoi ponin sairastuttua noin viikkoa ennen pääsiäistä kaviokuumeeseen. Se alkoi salakavalasti pikkuhiljaa ennen kuin edes tajusimme mistä on kysymys. Ei muuta kun kipulääke kuuri päälle järeällä annoksella.
Maaliskuun lopulla oltiin taas Ronjan kanssa hyppäämässä ja tunti oli edennyt jo pitkälle ja mennyt oikein hyvin. Lähdettiin vielä tulemaan pientä rataa kokonaisuudessaan. Tulin 5 laukan välille jossa ensimmäisenä oli pysty, siihen tuli pieni hyppy aavistuksen lähelle. Noin kolmannen laukan kohdalla tajusin, että jäädään okserista liian kauas. Ja mun kokemattomuutta kun en tajunnu pienen hypyn jälkeen ratsastaa heti eteen jäätiin okserista kauas. Ja koska Ronja on kiltti heppa eikä kiellä, otti se vielä pienen askeleen, minä olin lähdössä jo hyppyyn. Lensin okserin yli komeassa kaaressa, tipuin suoraan selälleni okserin taakse. No, sanotaanko näin, että alaselkä ei vieläkään ole kunnossa, sen verran sattui...
Loistava pössis hevosten kanssa jatkui huhtikuun puolessa välissä, kun Jonna eräänä maanantai-aamuna soitti että Alma on jalastaan kiinni karsinassa... Great!

 

Tämän kanssa lähdettiin illan suussa Viikkiin yliopistolliseen hevossairaalaan. Tietenkään Jonna ei meinannut aamulla edes saada eläinlääkäriä paikalle kun hevonen oli saatu karsinasta irrotettua. Viimein paikalle tuli kunnan ell, joka ei edes katsonut haavaa, tuikkasi vaan kipulääkettä ja antibioottia ja antoi lähetteen Viikkiin. Mulla oli tietysti töissä päivä, etten voinut olla poissa. Jonna ja Jussi yrittivät lastata Almaa jo päivällä siinä onnistumatta. Kolmestaan saatiin heppa autoon kun pääsin töistä. Viikissä Alma vietti koko viikon. Onni onnettomuudessa jalasta ei ollut rispaantunut kuin ulomman ojentajajänteen reuna, jänne jolla hevonen ei käytännössä tee mitään. Luukalvo oli ottanut osumaa hieman ja sitä jäätiin jännittämään, että lähteekö haava parantumaan. 50/50 mahdollisuus oli. Pyysin heitä vielä viikon aikana tutkimaan pikkuhepan vatsaoireidensa takia ja se tähystettiinkin, paha vatsahaava... Mikään ei yllättänyt enää. Kotiin Alma haettiin perjantaina ja silloin haava näytti tältä kun se oli putsattu, pelkkää luuta ja jännettä näkyvissä...

 

 

Tätä jäätiin hoitamaan. Tukisidepaketti jalasta ja haavan putsaus piti tehdä päivittäin. Luojan kiitos pieni on ollut reipas hoidettava ja antaa tehdä kaikki toimenpiteet nätisti. Kolme viikkoa tapahtuneesta oli kontrolli. Ja röntgen näytti sen mitä pelättiin. Viikin arvonnassa meille napsahti vaihtoehto B. Luukalvo oli ottanut sen verran osumaa, että ei lähtenyt toivotusti parantumaan. Luun etuosassa on nyt n. 5cm pitkä sekvesteri eli irtopala, joka ei anna haavan parantua. Liikalihaa oli myös jonkun verran haavan päälle kasvanut.. Liikaliha poistettiin ja nyt odotetaan kesäkuun alussa olevaa leikkausaikaa jolloin irtopala poistetaan. Vielä sitä ei voinut tehdä, koska irtopala ei ollut riittävän irti luusta. Eikä luuta haluta vaurioittaa. Eli nyt odotellaan ja jatetaan kotihoitoa. Paketti jalassa vaihdetaan nyt joka toinen päivä. Potilas Saarinen sai oman sairastarhan myös...

 

Jotta tämän kaiken jälkeen ei elämä olisi ollut liian seesteistä alkoi Elsa eläkeläinen myös ontumaan jossain vaiheessa huhtikuun loppua. Sen kanssa kun mennään tässä vaiheessa päivä kerrallaan, vaikka hyvässä kunnossa onkin, niin kyllä tuli taas painoa lisää meikäläisen hartioihin ja leuka painui syvemmälle rintaan, eikö mikään riitä??!! Mulla oli jäänyt onneksi ponilta tulehduskipulääkettä ja eikun eläkeläisen kitaan. En tiedä mikä ontuman teki, mutta se onneksi meni ohi.

Mulla tämä hevostelu vaatii tällä hetkellä todella ponnisteluja. Tästä syystä Ronja on ollut pakkolomalla kuukauden päivät. Ei vaan jaksa eikä huvita. Töissäkin pitää käydä ja sitä rataa. Ja potilaan hoito vie valitettavan paljon voimia, multa. Eniten ehkä henkisesti. Mutta rakentelin niille pikkuvihreän viime viikonloppuna, jotta kesä tulisi edes vähän lähemmäs.

 

Laitumeen ei vielä päästä, koska potilas Saarinen ei voi jäädä yksin pihaan kun ei saa riehua. Näin se näkee muut omasta yksiöstään. Kerään sille pientä lohdutusvihreää ja muuta pääsevät vihreän makuun tarhassa.

 

Ja pötköt, mitäs pötköt. Peruskuvioita, lenkkeilyä ja silloin tällöin agsahurvitusta. Kevät-talvella oli upeat kelit ja hankikanto mitä parhain.

 

Molly on kestänyt kevään kukinnat hienosti ja ollut jopa tallilla. Peetusta on tullut ihan röyhkeä eläkeläinen. Siitä on tullut sellainen iloinen hölmö, vielä enemmän kuin mitä on ollut...

Yritetään jatkaa hurvitus agsailua aina kun aikaa on. Ja peruselämää lenkkeilyjenkera. Uimavesien lämpenemistä odotellessa...

 

 

 

 

Eläkeläiset epiksissä

Nii, tuolla nimellä Molly ja Peetu kulkee nykysin. Eihän ne vanhoja varsinaisesti oo, mutta osa-aika eläköityneitä kuitenkin ainakin harrastusrintamalla.

Mutta eilen, eläkeläiset pääsi baanalle, jesjes! Oli pitkästä aikaa möllikisat naapuriseuralla ja sinne sitten organisoiduttiin pötköjen kanssa. Ja mukavaa oli, oikein mukavaa. Ei vaan pitäis mun mennä... Tulee vaan kamala hinku saada harrastuskoira. Mutta ehkä sen aika tulee sitten joskus, sitten kun aika on sopiva. Tai epäsopiva. Mutta sitten kun on uuden koiran aika. Kyllä se joskus tulee. Pakko tulla.

Mutta näin me mentiin eilen. :)

Täällä taas!

Hellou! Hengissä ollaan (blogin) hiljaiselosta huolimatta. Tän realityelämän osalta hiljaiselo on aika vähissä ellei jopa olematonta. Normikuvioita kuitenkin tehdään, pötköjen kanssa silloin tällöin huvitellaan agsan kanssa ja lenkkeillään tietysti. Ronjan kanssa ollaan ahkerasti uurastettu koko talvi ja ollaan me varmaan pikkasen edistyttykin. Heppa on saanut massaa mukavasti, hypätty on suunnilleen kerran viikossa. Hallintalaitteet alkaa vihdoinkin löytyä.

 

Tällä viikolla minä saan nauttia talvilomasta ja lähdettiin koirien kanssa jäälle, ekaa kertaa tänä talvena. Koirat oli ihan kamalan intona, Peetu heitti voltteja säntäilyn lomassa ja kaivoi antaumuksella...

 

Mollylla oli alkuinnostuksen ja säntäilyn jälkeen vähän rankkaa kun yöllä oli pikkasen tupruttanu lunta ja olikin sitten vähän rankkaa pienessä hangessa mennä...

Mutta kyllä se pääasiassa osallistui säntäilyyn ja oli ihan reipas koira pienestä hangessa uurastuksesta huolimatta...

 

Välillä saattaa hanki tehdä tepposet ja heittää kyljelleen...

 

Peruspartiointia tottakai kuului suorittaa

Ja Pipsa, pikkumonsteri on kasvanut vaikkei vieläkään mikään jättiläiskatti ole. Eikä siitä toivottavasti sellaista tulekaan, se on noin kamalan sievä. Tammikuun alussa vein sen Anjalaan steriloitavaksi. Ja ihan tasan oikeaan aikaan, nimittäin ensimmäinen kiima pamahti päälle paria päivää ennen ja jestas mikä mouruaminen ja ulos kyttääminen oli. Se oli rasittava! Eläinlääkärissä se punnittiin ja 3kg oli neitokaisen paino, oikein sorjaa sorttia siis. Toipuminen leikkauksesta oli hämmentävää, ekan yön pidin sillä kauluria, seuraavana päivänä totesin ettei sitä tarvita. Ja jo samana iltana Pipsa oli sitä mieltä, että voisi lähteä ulkoilemaan. Pari päivää onnistuin sitä sisällä pitämään, sen jälkeen oli pakko luovuttaa ja laskea toinen ulos. Koiraparat oli hätää kärsimässä kun Pipsalla pikkasen oli patoutunutta energiaa... Se on muutenkin melko ehtivää sorttia, välillä oikein näkee kun sen pikkuaivot hyrrää ja miettii mitä jäynää seuraavaksi keksii... Ulkona se viihtyy todella hyvin, oli pakkasta tai ei. Metsästäjänä se on yliveto. Se on myös osana meidän saunajengiä, suvereenisti hyppää koirien seuraksi lauteille ja osaa vaatia vettä kun tulee lämmin... Että sillai...

                                                                     Apina puussa...

 

Ja alaspäin tullaan sukkelasti...

 

Jaa, mitähän sitä sitte keksis....

 

Lenkille koirien kanssa ei voi lähteä tai ei voi laskea Pipsaa samalla oven avauksella ulos, koska silloin lenkkiseurana on myös yksi pikkumusta. Ei muuten mutta en ihan luota, että se osaisi varoa autoja. Muutaman kerran se on pikkulenkille änkenyt mukaan ja siellähän se säntäilee pitkin penkkoja ja puita... Jos jää jälkeen niin tulee kutsusta perään. Se varmaan kuvittelee olevansa yksi koirista.

 

Niin ja Ronjan kanssa ollaan oltu ahkeria. Joulun tienoilla Jenni oli Suomessa ja se hyppäsi muutaman kerran Ronjalla pikkasen isompaa http://www.youtube.com/watch?v=98bOVNuheck&list=UU3gwKwXpyIbEnuhv-7RrNHw&index=1¨

Katsotaan jos jossain vaiheessa saadaan kuvia tai videota meidän treeneistä tänne. Edetään sen kanssa rauhakseltaan, kuulostellaan missä mennään ja miltä se tuntuu. Ai niin, hommasin meille myös uuden satulan. Aivan ihanan Prestigen Versailles satulan, johon valitsin nahaksi vasikannahan. Se on ihanan pehmeä satula istua. Satula on myös villatopattu, eli helppo muokata tulevaisuudessa mikäli sille on tarvetta.

 

Näillä mennään tällä hetkellä, katsotaan mitä tuleman pitää. :)

Koiran syvin olemus vol. Molly

No niin, on ollu mietintämyssy päässä Mollyn osalta. Ja päädyin siihen, että Mollyn syvin olemus on melko lähellä Pikku Myytä.


Wikipedia kuvailee Pikku Myytä näin: Pikku Myy sanoo aina hyvin suoraan mitä ajattelee, eikä välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat, vaan on rohkea ja itsenäinen, jopa itsepäinen. Myyltä on turha salata asioita, sillä hän vaistoaa erehtymättömästi, jos joku yrittää niin tehdä. Hän on myös hyvin utelias. Muumipapan mukaan Myy on rohkea ja päättäväinen. Muumipeikon mukaan Myy tekee kaikkea mitä haluaa ja onnistuu vielä tekemään sen siten, että kukaan ei vastusta sitä.

Niin, Molly oli pennuista se joka kaikessa uteliaisuudessa jäi päästään kiinni rehulaatikoiden taa... Itsenäinen ja itsepäinen ärhentelijä, kertoo selvästi kenestä tykätään ja mitä mieltä ollaan, joka kuitenkin tunkee joka ilta kainaloon nukkumaan. :)

Katsotaanpa laajennetaanko tätä haastetta vielä ulkojäseneen asti. Entinen ulkojäsen olisi muuten niin ollut Risto Reipas. :)

EDIT: Ja siis nythän miä vasta hokasin, että miähän voin myös haastaa tähän haasteeseen, jee! :) Haastankin Terin ja Bellan äipän Sannan tähän mukaan!

Koiran syvin olemus vol. Peetu

Saatiin Pason äiskältä Katilta haaste. Piti miettiä koiran syvintä olemusta... Haasteellista, mutta aloitetaan Peetusta. Siitä mielikuvia tuli aika nopsasti.

Ekaksi tuli mieleen Osku, pallohulluhömelö


Seuraavaksi Peetusta tuli mieleen Nipsu



Näin kuvailee Wikipedia Nipsua: "Nipsu on ahne ja hieman pelkurimainen. Hän on arka, ja niinpä vapaus merkitsee hänelle pelkojen selättämistä. Nipsu lähtee vaihtelevan innokkaasti Muumipeikon ja muiden mukaan seikkailuihin."

Yritetään löytää vielä syvin olemus Mollylle. :)

Kuulumisia

No niin, laitellaanpas vähän kuulumisia taas. Aloitetaan vaikka Pipsa pikkuhirviöstä...

 

 

Pipsa on ihan justiinsa puoli vuotias, kasvanut kyllä, mutta ihan kirppu silti. Ja niin mainio tapaus. se ei varmaan itsekään tiedä onko koira vai kissa. Missä koirat siellä Pipsa. Se osallistuu kaikkeen, ihan kaikkeen. Jopa lenkkeilyyn ja saunomiseen... Lähdin viime viikolla koirien kanssa lenkille ja Pipsa tuli samalla oven avauksella ulos. Ajattelin, että kyllä se pihaan jää, virhe! Se seuraili meitä puolisen kilometriä, säntäili häntä pörröllään pitkin teitä kiipeillen välillä lyhtypylväisiin ja puihin. Oli pakko kääntyä takaisin kotiin kun katti oli edelleen matkassa mukana ja olisi pitänyt mennä isommalle tielle...

 

Siitä on tullut suuri saalistaja jo n. kolme kuukautta sitten...

 

Lisäksi kotipihan puut on kiipeilty latvaan asti ja vauhdilla

 

Koirien menoihin se osallistuu niiden mielestä jo ihan riittämiin asti

 

Peetu on usein väijytyksen kohde...

 

Mollya kohtaan on sentään jonkunlainen kunnioitus, mutta hyvin vähäinen sellainen.

 

Ronja sitten, ollaan päästy hyvin liikenteeseen. Viime viikolla oli saanut tarhassa naarmun oikeaan takajalkaan ja alkoi hieman impparin poikasta kehiä siihen, laitoin sen sulfakuurille. Se ei ontunut ollenkaan, oli muutaman ensimmäisen päivän pahimman turvotuksen ajan hieman jäykkä. On ihanaa ollut päästä ratsastamaan kunnolla ja meillä on ihan fantastinen maastolenkki missä ollaan päryytelty ylämäki laukkaa, jihuu!!! Ja pieniä esteitäkin olen itekseni loikkinut muutamaan otteeseen. Kuvia ei tapahtuneista ole, kun olen aina yksikseni liikenteessä. Mutta eiköhän niitäkin jossain vaiheessa saada. Jatketaan harjoituksia! :)