Koiran syvin olemus vol. Molly

No niin, on ollu mietintämyssy päässä Mollyn osalta. Ja päädyin siihen, että Mollyn syvin olemus on melko lähellä Pikku Myytä.


Wikipedia kuvailee Pikku Myytä näin: Pikku Myy sanoo aina hyvin suoraan mitä ajattelee, eikä välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat, vaan on rohkea ja itsenäinen, jopa itsepäinen. Myyltä on turha salata asioita, sillä hän vaistoaa erehtymättömästi, jos joku yrittää niin tehdä. Hän on myös hyvin utelias. Muumipapan mukaan Myy on rohkea ja päättäväinen. Muumipeikon mukaan Myy tekee kaikkea mitä haluaa ja onnistuu vielä tekemään sen siten, että kukaan ei vastusta sitä.

Niin, Molly oli pennuista se joka kaikessa uteliaisuudessa jäi päästään kiinni rehulaatikoiden taa... Itsenäinen ja itsepäinen ärhentelijä, kertoo selvästi kenestä tykätään ja mitä mieltä ollaan, joka kuitenkin tunkee joka ilta kainaloon nukkumaan. :)

Katsotaanpa laajennetaanko tätä haastetta vielä ulkojäseneen asti. Entinen ulkojäsen olisi muuten niin ollut Risto Reipas. :)

EDIT: Ja siis nythän miä vasta hokasin, että miähän voin myös haastaa tähän haasteeseen, jee! :) Haastankin Terin ja Bellan äipän Sannan tähän mukaan!

Koiran syvin olemus vol. Peetu

Saatiin Pason äiskältä Katilta haaste. Piti miettiä koiran syvintä olemusta... Haasteellista, mutta aloitetaan Peetusta. Siitä mielikuvia tuli aika nopsasti.

Ekaksi tuli mieleen Osku, pallohulluhömelö


Seuraavaksi Peetusta tuli mieleen Nipsu



Näin kuvailee Wikipedia Nipsua: "Nipsu on ahne ja hieman pelkurimainen. Hän on arka, ja niinpä vapaus merkitsee hänelle pelkojen selättämistä. Nipsu lähtee vaihtelevan innokkaasti Muumipeikon ja muiden mukaan seikkailuihin."

Yritetään löytää vielä syvin olemus Mollylle. :)

Kuulumisia

No niin, laitellaanpas vähän kuulumisia taas. Aloitetaan vaikka Pipsa pikkuhirviöstä...

 

 

Pipsa on ihan justiinsa puoli vuotias, kasvanut kyllä, mutta ihan kirppu silti. Ja niin mainio tapaus. se ei varmaan itsekään tiedä onko koira vai kissa. Missä koirat siellä Pipsa. Se osallistuu kaikkeen, ihan kaikkeen. Jopa lenkkeilyyn ja saunomiseen... Lähdin viime viikolla koirien kanssa lenkille ja Pipsa tuli samalla oven avauksella ulos. Ajattelin, että kyllä se pihaan jää, virhe! Se seuraili meitä puolisen kilometriä, säntäili häntä pörröllään pitkin teitä kiipeillen välillä lyhtypylväisiin ja puihin. Oli pakko kääntyä takaisin kotiin kun katti oli edelleen matkassa mukana ja olisi pitänyt mennä isommalle tielle...

 

Siitä on tullut suuri saalistaja jo n. kolme kuukautta sitten...

 

Lisäksi kotipihan puut on kiipeilty latvaan asti ja vauhdilla

 

Koirien menoihin se osallistuu niiden mielestä jo ihan riittämiin asti

 

Peetu on usein väijytyksen kohde...

 

Mollya kohtaan on sentään jonkunlainen kunnioitus, mutta hyvin vähäinen sellainen.

 

Ronja sitten, ollaan päästy hyvin liikenteeseen. Viime viikolla oli saanut tarhassa naarmun oikeaan takajalkaan ja alkoi hieman impparin poikasta kehiä siihen, laitoin sen sulfakuurille. Se ei ontunut ollenkaan, oli muutaman ensimmäisen päivän pahimman turvotuksen ajan hieman jäykkä. On ihanaa ollut päästä ratsastamaan kunnolla ja meillä on ihan fantastinen maastolenkki missä ollaan päryytelty ylämäki laukkaa, jihuu!!! Ja pieniä esteitäkin olen itekseni loikkinut muutamaan otteeseen. Kuvia ei tapahtuneista ole, kun olen aina yksikseni liikenteessä. Mutta eiköhän niitäkin jossain vaiheessa saada. Jatketaan harjoituksia! :)

Synttäripäivä

Rico olisi tänään täyttänyt 8 vuotta, ikävä on edelleen jäätävä!

Väliaikatietoja

Ronja-rintamalta väliaika tietoja... Ronja on kotiutunut hurjan hyvin uuteen talliin, jopa niin hyvin että oli alkanut uudelleen sijoittelemaan itseään viikonloppuna tarhailun osalta... Eli karkasi tarhastaan naapuritarhaan...

Urheilemaan on alettu ja ollaan jo melkolailla säännöllisessä liikunnassa. Kati käy Ronjan kanssa pari kertaa viikossa ja ite sitten hoitelen loput. Satulan kanssa meinasi tulla paniikki, kun se alkoi painamaan Ronjaa. Mutta hätäapu oli onneksi lähellä ja sain tallikaverilta satulan lainaan. Nyt täytyy vaan selvittää onko omalle mitään tehtävissä vai meneekö vaihtoon koko penkki.

Itse olen jopa viime viikonloppuna hömppäillyt puomeja, ehkä me esteisiinkin asti päästään kohta puolin. Ronja sen aloitti jo itse eilen kun oli juoksutuksen jälkeen vapaana maneesissa... Pomppi yksikseen siellä olleita ristikoita... XD Ai kuinka niin verissä se homma???

Tallin pihalla oleva karuselli (= kävelykone) aiheuttaa päällä ollessaan Ronjalle edelleen syvää hämmennystä... :D Täytynee laittaa polle sinne kävelemään, josko loppuisi ihmettely?

Uusia tuulia

No niin, tuon Ricon menetyksen myötä tuli ihan kamala ahdistus. Ahdistus siitä, että tallissa seisoo kiva hevonen, jolla en voi kentän puutteen vuoksi säistä johtuen harrastaa säännöllisesti tai edes millään tapaa järjellisesti. Ja ahdistus myös kun alkoi miettimään uutta pentua. Se ajatus ei tähän kohtaan tuntunut yhtään oikealta. Päätin sitten satsata olemassa oleviin elukoihin ja nyt ensisijaisesti Ronjaan. Olin miettinyt Ronjalle uutta tallipaikkaa, mutta nyt pari asiaa loksahti kohdilleen ja sain sille tallipaikan läheiseltä yksityistallilta, jossa on puitteet kohdillaan.

 

 

Täällä nyt sitten opetellaan elämään... Ja minä voin vaan puudeloida nyt heppaani. Ja kypsytellä ajatusta uudesta koirasta ja agsaamisesta taas tavoitteellisesti. Se kuinka kauan tuo kypsyttely ottaa aikaa, en tiedä...

 

Tallilta löytyy valaistu kävelykone (etualalla), huippuhyvä pohjainen maneesi sekä kenttä. Ja kolmen kilometrin maastolenkki. Jes!

 

Nyt vaan täti kyytiin ja harjottelemaan!

Suru on suuri!

Ei mennyt asiat viime postauksen jälkeen niin kuin ajateltiin...

Ricon olo heikkeni viikon aikana eikä se oikein syönyt enää kunnolla. Tuula vei sen Kouvolaan Sykkeeseen, jossa sen vatsa ultrattiin. Löytö oli pysähdyttävä, kasvain pernassa. Leikkausaika oli tänään. Ja löydökset sen kuin pahenivat ja vaihtoehtoja ei enää jäänyt. Rico nukkuu nyt ikiunta ilman kipuja. :´(

Olo on turhautunut, surullinen ja epätodellinen. Ei olisi ollut Ricon aika, ei vielä. Vielä kaksi viikkoa sitten tehtiin elämämme agitreeni, se paras, se viimeinen. Se oli niin hyvä, että itkin kotimatkalla, onnesta kai.... Vielä keskiviikkona kävin päivällä Ricoa katsomassa ja vähän ulkoiluttamassa pötköjen kanssa. Se oli vaisu, jotenkin luovuttaneen ja väsyneen oloinen, mutta niin reipas itsensä. Mutta sen katseessa oli jotain, mitä en silloin vielä halunnut itselle myöntää.

Olen niin iloinen ja kiitollinen tästä viimeisestä reilusta vuodesta, jonka sain Ricon kanssa viettää. Käsittämätön taistelija, reipas karavaanari kaikkien kaveri, pieni partiolainen. Rico tassutteli niin syvälle mun sydämeen, että nyt sattuu niin lujaa. Heti ensi hetkestä Rico tuntui niin omalta, se joku käsittämätön yhteys mikä vaan syveni. Ei ikinä koskaan ollut huono mieli sen kanssa treenatessa tai kisatessa, se aina teki parhaansa ja jopa yli. Se palvova katse, joka aina kysyi "Mitä sitten tehdään?" Se hiipui liian aikaisin...

       "Suru suurempi kuin joku luontain sut veisi pois, olis vain ellei koskaan kohdattu ois..."

Blääh....

Seuranmestaruuksien jälkeen lähdettiin Ricon kanssa keskiviikko iltana taas Kouvolaan Homeetan hallille Kokkosen Tuijan treeniin. Ajatuksena oli ottaa alle hyvä treeni ennen viikonlopun kotikisoja. Juu, saatiin aikaiseksi hyvä treeni, ellei jopa erittäin hyvä. Kuultiin suorastaan ylistys-sanoja kuten "Sairaan makeeta" ja "Te ootte hyvä pari"... Ne ketkä Tuijan tuntee, tätä ei ihan jokaiselle jaeta tai ainakaan joka treenikerta...

Perjantaina olin pötköjen kanssa lenkillä kun puhelin soi ja Tuula soitti. Se alotti puhelun sanoilla: "Siä et kyllä tykkää mitä seuraavaks sulle sanon..." Se oli joutunu kiikuttamaan Ricon eläinlääkärille, sillä oli virtsatulehdus ja sai antibioottikuurin. Että se niistä kotikisoista. Tuli sitten vaan joristua mikin varressa koko viikonloppu. Eipä sillä, ehdottomasti parempi näin päin sillä jos Ricon olis sunnuntai aamuna kisapaikalle tuonu, ei se olis ollu köyhä eikä kipeä siinä vaiheessa. Mutta sen jälkeen todennäköisesti kovasti paljon kipeämpi kun lähtötilanteessa. Tuleehan noita kisoja vielä, toivottavasti...

Tämän viikon tiistaille olin varannu fyssari ajan mulle ja Ricolle Mirkalle. Varmistelin Mirkalta  vielä voiko Ricoa tuoda käsittelyyn kun ab-kuuri päällä. Lähdettiin tiistaina kurvaamaan Kaipiaisiin kun koira ei vaikuttanut enää kipeältä eikä näin ollen estettä fyssarille ollut. Kaulan alueelta löytyi hieman lihasperäistä jumia. Mutta kun Mirka pääsi lantion alueelle alkoi koirasta, joka tähän asti oli maannut lattialla kun lahna, huomaamaan että jossain tuntuu... Munuaisten kohdalla nikama lukossa ja KOKO lantio aivan yhtenä pakettina... Ilmankos koira näytti kuukausi takaperin hyppäävän vähän huonosti... Siinä sitten mietittiin oliko lantiojumi syy vai seuraus virtsatulehdukselle. Mirka epäili lantion olleen jumissa jo kauan ja näin ollen hermotus olisi mennyt jumiin ja aiheuttanut pissavaivan lopunperin. Samoin kun munuaisten kohdalla ollut nikamalukko kertoisi tästä. Asia voi toki olla myös toisin päin. Mutta yhtä kaikki, belgikoira oli nyt avattu lukoista ja seuraavan parin päivän ohje kuului: "Se ei nyt sais riehua ja rehata ympäriinsä. Paras olis jos se vois pari päivää jolkotella vapaana rauhallista ravia..." Ja pokkana Mirka nauroi perään ja katto Ricoa... :D Ja saman teki Tuula kun vein Ricon kotiin...

Nyt sitte meikäläinen odottelee toiveikkaana josko belgikoiran vaivat olis helpottanu ja kohta pääsis pikkasen treenailemaan... Huoh!

Seuranmestaruuksia

Kilpailtiin sunnuntaina oman seuran mestaruuksissa koko bändin kanssa. Osallistua sai tietysti Peetu

 

 

Molly

 

toisinaan kamalan keskittyneesti...

 

Ja tietysti Rico

 

Pidettiin alkuun pientä palaveria kuinka hieno koira se Rico oikein onkaan...

 

Ja Rico sai toimia myös tarhansetänä, koska paikalle oli kehdattu tuoda pikkunen belkikoila...

 

Peetu seuraa tarkkaavaisesti mitä ympärillä tapahtuu...

 

Rico oli viikolla hierottu ja kisakoneeseen oli taas vanha vauhti ja draivi palannut, ihanaa!!!!

 

Enemmän tai vähemmän putkeen mennyt hyppäri pötköjen kanssa johti väliaika viihteeseen, tandemina...

 

"Oltiinko me hyviä???"

 

Rico keskittyy tiukasti seuraavaan koitokseen

 

Ja sitten mennäänkin ihan sujona pitkin agsarataa

 

Oli ihanaa taas huomata, että Rico oli palannut takaisin. Oli kierroksilla, mutta kuunteli upeasti. Hyppäsi hyvin ja pujotteli taas reippaasti. Agiradalla mokasin puomin alla menneen putken jälkeen vaan huutamalla "eteen, eteen" ja Rico oli ihan että "mitä, häh?!" Jos olisin vaan huutanu putkikäskyn... Renkaalla hyppäsi ohi, mutta en jäänyt uusimaan, koska rengas hajosi vain puoliksi. Näin ollen tää tuomittiin "meidän eduksi" kun rengas oli ns. sääntöjen vastainen.. No, ihan sama. Koira toimi ja oli oma itsensä ja se on pääasia. Viidiota!!!

 

Mollya alko uuvuttamaan ankaran uurastuksen jälkeen...

 

Ja niinhän siinä kävi, oltiin kuitenkin hyppärivoiton ja agiradan kakkostilan jälkeen yhteistuloksissa toisia. Voiton vei Anna ja katpai Lara.

 

Mukava sunnuntai-iltapäivä. Kaikilla hyvä meininki. Kaikki kuvat on ottanut Maija Aapalahti, kiitos!

 

Hyllykön kasaamista Lappeessa

Lähdettiin Ricon ja Tappien kanssa ihan keskenään sunnuntaiaamuna kisareissuun kohti Lappeenrantaa. Olin muka hyvissä ajoin liikkeellä, mutta mutta... Mulla ei oo ikinä matka kestäny Lappeenrantaan noin kauaa kun sunnuntaina kesti. Tien päällä oli jos jonkinlaista menijää, rajottimessa makaavaa raskasta kalustoa, eläinkuljetusta ja peräkylän mammojen ja pappojen kirkkoreissua, museorekisterissä olevia menopelejä ja meno sitten sen mukaista... Eli kiirettä ei ollu kenelläkään. Eikä pitäny olla mullakaan. Kello meni kovaa vauhtia eteenpäin, mutta olin kuin olinkin 20minuuttia ennen maksien rataantutustumista kisapaikalla.

Tuomarina oli Sami Topra ja agirata vaikutti jo oikein mukavalta. Ainoa hieman askarruttava kohta kävelyn jälkeen oli A:n jälkeiset siksak-kuviot, päädyin viemään ne takaaleikkauksin sitte lopulta. Viimeiseen väliin asti ihan ok, mutta taas rupesin rynnimään koiran yli. Kepeille vientiä hätäilin myös ja vedin koiran väärään väliin. Lopunperin hylky tuli putki-puomi erottelussa. Ollaan treeneissä harjoteltu että oon vaan käskyttäny kroppa suorana ja käsi alhaalla kontaktille, putki veti nyt enemmän. Olis saattanu vaatia pientä puolvalssia tai jotaan haltuunottoa keppien jälkeen...
Hyppärillä ehkä aavistuksen hallitumpaa menoa.. Hylky tuli kun Rico hyppäsi muurin ennen keppejä uudestaan. Oli lukinnu sen jo edellisen hypyn takaa, en ehtiny tai tajunnu edes mitään sanoa sille, oma moka...

Videolta kattelin jälkikäteen, kun radoilla jo tuntui, että Rico olisi kovin hidas.. Ja siltä se kyllä näyttikin. Hyppäsi myös ehkä aavistuksen takajalkoja mahan alle vetäen. Liikkeessä noin muuten ihan normi, ei ontuile tms. Tutkaillaan nyt, miltä koiruus vaikuttaa. Hieroja on käynyt Ricon hieromassa kisojen jälkeen ja jumeja löytyi. Mutta varmuuden vuoksi vien Ricon fyssarille ettei rangassa tai muualla löydy mitään epäilyttävää mikä normihieronnassa ei välttämättä tunnu. Mie niin haluun pitää tän koiran kunnossa!

Dublin Horse Show 2012

Viikon reissu Irlantiin on taas heitetty. Ja kyllä oli taas ihan huippu reissu, ei voi muuta sanoa. Lensin tiistaina 14 pvä, Jenni ystävällisesti haki minut kentältä ja suunnattiin Kilkennyyn. Keskiviikkona tuli jo extempore lähtö takaisin Dubliniin ja Horse Showhun, koska Jennin entinen kilpailutettava starttasi siellä. Sää oli peri-Irlantilainen, eli vettä koko päivän taivaan täydeltä.. Kuvamatskua ei siis ole...

 

Torstaina oli välipäivä isoista hulinoista ja suunnattiin Jennin kanssa kisoihin. Matkaan lähti myös Smartie. Ihan huipputyyppi tuo Smartie, oikein sydäntenmurskaaja...

 

Ja kaiken oman pikkupuuhastelun lisäksi (lue: riisuu itsensä loimista, suojista jne. jos jää vartioimatta) osaa tämä kaveri myös hypätä. Smartie hyppäsi kaksi luokkaa, 110cm ja 120cm, molemmat nollilla. Seuraavaksi olisi siirtyminen ylöspäin luokissa.

 

Perjantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin viikonlopuksi Dubliniin. Perjantaina oli luvassa kaikkien muiden luokkien lisäksi illan kohokohta, Aga Khan Nations Cup.

 

Tämä kirjahylly saattais olla ratahenkilöstön painajainen... Irtoavia osia esteessä oli kirjoista lähtien kaikki. Kerran nähtiin viikonlopun aikana sen menevän palasiksi, mutta hämmästyttävän nopeasti se oli takaisin kasassa..

 

Tunnelma kisan aikana oli aivan huikea, missään Suomessa ei samaa olla saatu aikaiseksi vaikka Nations Cupeja on täälläkin kilpailtu. Erityisesti kun Irlantilainen ratsukko tuli areenalle oli huutomyrsky valmis, saati kun Irlantilaiset joukkueen jäsenet toisensa jälkeen hyppäsivät nollaratoja. Meteli oli huumaava. Palkintojen jakoon marssi myös miehet mekoissa... Ja kansallislaulut tuli livenä.

 

Ja voitte vaan kuvitella mikä meteli oli kun Irlannin joukkue ratsasti voittoon...

 

Kunniakieroksella koko joukkue

 

Ja voittopokaali myös

 

Kisapaikka on lähestulkoon Dublinin keskustassa RDS-stadionilla. Kisat ulottuu kahden korttelin matkalle, tämän pääareenan ympärille ja Simmonscourtiin missä on toinen kisakenttä ja verryttelyalueet. Shoppailumahdollisuudet on huikeat. Jopa myös ei-hevosihmisille expoalueelta löytyy vaikka ja mitä.

 

Ja taas oli mukana pääareenan viereisillä kentillä kaikenmaailman luokkia mukana, aaseja kärryineen..

 

Oli vanhanajan naistensatulassa ratsastajia

 

Ja sitten oli tälläinen hevoskuiskaaja mies.. Sillä oli nuo neljä valkoista hevosta ja yksi poni, vapaana. Se sai ne makaamaan...

 

Istumaan

 

Ja kaikilla neljällä hevosella oli tämän kesäiset varsat ja kaikki kulkivat tämän miehen mukana, vapaana...

 

Oli prinsessakärryjä ja hevosia päätupsuineen

 

Ja sitten Jennin luota löytyi tappisten äitee... Zena, oli jo toinen harmaantunut hiukan, mutta suosikki lepopaikka on edelleen heinäkärryt...

 

Ja Linus-iskä

 

Mutta ihan mahtava viikonloppu Dublinissa, loistavaa seuraa, hienoja hevosia ja hyviä ostoksia. On naurettu niin paljon, että elän varmaan ikuisesti ja syöty hyvin. Voin lämpimästi suositella tätä tapahtumaa myös ei hevosihmisille, jo kokemuksena ihan mahtava! Ensi vuonna suunta on varmasti sama.