Osallistuttiin jo muutama viikko sitten oman seuran mölleihin.
Molly ja Peetu saivat juosta mölliluokan ja Kati oli "ylipuhunut" minut juoksemaan Pason kanssa. Pason kanssa kipastiin molemmat radat.
Molly aloitti ja meni sillä omalla tahdillaan radan läpi. Tosin loppu kurveissa meinas jo alkaa hyydyttämään, mutta sieltä se kuitenkin jaksoi aina maaliin asti. Peetu meni taas ihan omia juttujaan... :D Kontakteista ei tietoakaan, reagoi mun käntymisiin aika vahvasti ja toisaalta taas kaarratti. Mutta, mitä sitä voi odottaa jos oikeasti ei treenata enää ikinä. Aina hurvitellaan. Siitä kellon tarkasta suorittajasta on tullu ihan vapaamielinen... :D Mut ei se haittaa, parempi niin että sitä ei jännänn ja oli intona radalla. Kamera unohtui kauheessa kiireessä kotiin niin minkäänsortin kuvaa tapahtumasta meidän osalta ei ole.
Pason kanssa olin kokeeksi juossut edellisellä viikolla kerran. Ja niin mentiin. Pieniä hasseja siellä täällä, mutta ajattelin että olisin ollut enemmän pulassa. Sillä en ole treenannut agilityä sitten viime syyskuun alun, saatika että olisin juossut Pason kanssa. Talven aikana sen mitä pötköjen kanssa juoksee on ihan eri maailma kun menee suht nopean koiran kanssa. Radan kävelyt suunnittelin aika lailla samalla tavalla kun olisin Ricoa lähteny viemään. Täytyi toki muistaa että Paso on erilainen viedä kun Rico ja muutamassa kohdassa missä tuntui että pitää ohjata "enemmän" kun Ricoa olisi tarvinnut niin yritin muistaa ne. Ja kontaktit päätin vaatia.
Mölliradalla mentiin näin: http://youtu.be/1o6YnOlUNyc
Ja kisaavien rata näin: http://youtu.be/E2xN75PH60k
Oli kivaa koko illan ja Molly yllätti voittamalla mini möllit. Pääsi miettimään kaiken hevos shaiban keskellä jotain muuta. Mutta kaipaan agilityä, siis treenaamista ja kisaamista. Ehkä vielä joskus sitte..
Puuhaa ja puhdetta staffirusseli pötköjen Mollyn ja Bellan kanssa. Tiiviisti menossa mukana ulkojäsenenä FWB-tamma Ronja.
lauantai 22. kesäkuuta 2013
tiistai 21. toukokuuta 2013
Paluuta blogi elämään??
Lähes tulkoon kolmen kuukauden blogi hiljaisuus... Jotenkin tuntuu, että mitään mainitsemisen arvoista ei ole tapahtunut, mutta on sitte kait kuitenkin. Kun tuntuu näin kesän korvalla, että onpahan ollut kevät.
Alotetaan nyt vaikka siitä, että helmikuun puolessa välissä lähti auto vaihtoon. Sinkkufarmari vaihtui järeämpään wagoniin ja tämän myötä Ronja muutti helmikuun lopulla kotiin. Ja heppa oli kyllä silminnähden tähän ratkaisuun enemmän kuin tyytyväinen. Pääsi taas kavereiden kanssa ulkoilemaan pitkää päivää.
Treenejä jatkettiin ihan normaalisti kunnes alkoi tapahtua.
Hevosrintamalla kevään epäonni alkoi ponin sairastuttua noin viikkoa ennen pääsiäistä kaviokuumeeseen. Se alkoi salakavalasti pikkuhiljaa ennen kuin edes tajusimme mistä on kysymys. Ei muuta kun kipulääke kuuri päälle järeällä annoksella.
Maaliskuun lopulla oltiin taas Ronjan kanssa hyppäämässä ja tunti oli edennyt jo pitkälle ja mennyt oikein hyvin. Lähdettiin vielä tulemaan pientä rataa kokonaisuudessaan. Tulin 5 laukan välille jossa ensimmäisenä oli pysty, siihen tuli pieni hyppy aavistuksen lähelle. Noin kolmannen laukan kohdalla tajusin, että jäädään okserista liian kauas. Ja mun kokemattomuutta kun en tajunnu pienen hypyn jälkeen ratsastaa heti eteen jäätiin okserista kauas. Ja koska Ronja on kiltti heppa eikä kiellä, otti se vielä pienen askeleen, minä olin lähdössä jo hyppyyn. Lensin okserin yli komeassa kaaressa, tipuin suoraan selälleni okserin taakse. No, sanotaanko näin, että alaselkä ei vieläkään ole kunnossa, sen verran sattui...
Loistava pössis hevosten kanssa jatkui huhtikuun puolessa välissä, kun Jonna eräänä maanantai-aamuna soitti että Alma on jalastaan kiinni karsinassa... Great!
Jotta tämän kaiken jälkeen ei elämä olisi ollut liian seesteistä alkoi Elsa eläkeläinen myös ontumaan jossain vaiheessa huhtikuun loppua. Sen kanssa kun mennään tässä vaiheessa päivä kerrallaan, vaikka hyvässä kunnossa onkin, niin kyllä tuli taas painoa lisää meikäläisen hartioihin ja leuka painui syvemmälle rintaan, eikö mikään riitä??!! Mulla oli jäänyt onneksi ponilta tulehduskipulääkettä ja eikun eläkeläisen kitaan. En tiedä mikä ontuman teki, mutta se onneksi meni ohi.
Mulla tämä hevostelu vaatii tällä hetkellä todella ponnisteluja. Tästä syystä Ronja on ollut pakkolomalla kuukauden päivät. Ei vaan jaksa eikä huvita. Töissäkin pitää käydä ja sitä rataa. Ja potilaan hoito vie valitettavan paljon voimia, multa. Eniten ehkä henkisesti. Mutta rakentelin niille pikkuvihreän viime viikonloppuna, jotta kesä tulisi edes vähän lähemmäs.
Molly on kestänyt kevään kukinnat hienosti ja ollut jopa tallilla. Peetusta on tullut ihan röyhkeä eläkeläinen. Siitä on tullut sellainen iloinen hölmö, vielä enemmän kuin mitä on ollut...
Yritetään jatkaa hurvitus agsailua aina kun aikaa on. Ja peruselämää lenkkeilyjenkera. Uimavesien lämpenemistä odotellessa...

Tämän kanssa lähdettiin illan suussa Viikkiin yliopistolliseen hevossairaalaan. Tietenkään Jonna ei meinannut aamulla edes saada eläinlääkäriä paikalle kun hevonen oli saatu karsinasta irrotettua. Viimein paikalle tuli kunnan ell, joka ei edes katsonut haavaa, tuikkasi vaan kipulääkettä ja antibioottia ja antoi lähetteen Viikkiin. Mulla oli tietysti töissä päivä, etten voinut olla poissa. Jonna ja Jussi yrittivät lastata Almaa jo päivällä siinä onnistumatta. Kolmestaan saatiin heppa autoon kun pääsin töistä. Viikissä Alma vietti koko viikon. Onni onnettomuudessa jalasta ei ollut rispaantunut kuin ulomman ojentajajänteen reuna, jänne jolla hevonen ei käytännössä tee mitään. Luukalvo oli ottanut osumaa hieman ja sitä jäätiin jännittämään, että lähteekö haava parantumaan. 50/50 mahdollisuus oli. Pyysin heitä vielä viikon aikana tutkimaan pikkuhepan vatsaoireidensa takia ja se tähystettiinkin, paha vatsahaava... Mikään ei yllättänyt enää. Kotiin Alma haettiin perjantaina ja silloin haava näytti tältä kun se oli putsattu, pelkkää luuta ja jännettä näkyvissä...
Tätä jäätiin hoitamaan. Tukisidepaketti jalasta ja haavan putsaus piti tehdä päivittäin. Luojan kiitos pieni on ollut reipas hoidettava ja antaa tehdä kaikki toimenpiteet nätisti. Kolme viikkoa tapahtuneesta oli kontrolli. Ja röntgen näytti sen mitä pelättiin. Viikin arvonnassa meille napsahti vaihtoehto B. Luukalvo oli ottanut sen verran osumaa, että ei lähtenyt toivotusti parantumaan. Luun etuosassa on nyt n. 5cm pitkä sekvesteri eli irtopala, joka ei anna haavan parantua. Liikalihaa oli myös jonkun verran haavan päälle kasvanut.. Liikaliha poistettiin ja nyt odotetaan kesäkuun alussa olevaa leikkausaikaa jolloin irtopala poistetaan. Vielä sitä ei voinut tehdä, koska irtopala ei ollut riittävän irti luusta. Eikä luuta haluta vaurioittaa. Eli nyt odotellaan ja jatetaan kotihoitoa. Paketti jalassa vaihdetaan nyt joka toinen päivä. Potilas Saarinen sai oman sairastarhan myös...
Jotta tämän kaiken jälkeen ei elämä olisi ollut liian seesteistä alkoi Elsa eläkeläinen myös ontumaan jossain vaiheessa huhtikuun loppua. Sen kanssa kun mennään tässä vaiheessa päivä kerrallaan, vaikka hyvässä kunnossa onkin, niin kyllä tuli taas painoa lisää meikäläisen hartioihin ja leuka painui syvemmälle rintaan, eikö mikään riitä??!! Mulla oli jäänyt onneksi ponilta tulehduskipulääkettä ja eikun eläkeläisen kitaan. En tiedä mikä ontuman teki, mutta se onneksi meni ohi.
Mulla tämä hevostelu vaatii tällä hetkellä todella ponnisteluja. Tästä syystä Ronja on ollut pakkolomalla kuukauden päivät. Ei vaan jaksa eikä huvita. Töissäkin pitää käydä ja sitä rataa. Ja potilaan hoito vie valitettavan paljon voimia, multa. Eniten ehkä henkisesti. Mutta rakentelin niille pikkuvihreän viime viikonloppuna, jotta kesä tulisi edes vähän lähemmäs.
Laitumeen ei vielä päästä, koska potilas Saarinen ei voi jäädä yksin pihaan kun ei saa riehua. Näin se näkee muut omasta yksiöstään. Kerään sille pientä lohdutusvihreää ja muuta pääsevät vihreän makuun tarhassa.
Ja pötköt, mitäs pötköt. Peruskuvioita, lenkkeilyä ja silloin tällöin agsahurvitusta. Kevät-talvella oli upeat kelit ja hankikanto mitä parhain.
Molly on kestänyt kevään kukinnat hienosti ja ollut jopa tallilla. Peetusta on tullut ihan röyhkeä eläkeläinen. Siitä on tullut sellainen iloinen hölmö, vielä enemmän kuin mitä on ollut...
Yritetään jatkaa hurvitus agsailua aina kun aikaa on. Ja peruselämää lenkkeilyjenkera. Uimavesien lämpenemistä odotellessa...
tiistai 26. helmikuuta 2013
Eläkeläiset epiksissä
Nii, tuolla nimellä Molly ja Peetu kulkee nykysin. Eihän ne vanhoja varsinaisesti oo, mutta osa-aika eläköityneitä kuitenkin ainakin harrastusrintamalla.
Mutta eilen, eläkeläiset pääsi baanalle, jesjes! Oli pitkästä aikaa möllikisat naapuriseuralla ja sinne sitten organisoiduttiin pötköjen kanssa. Ja mukavaa oli, oikein mukavaa. Ei vaan pitäis mun mennä... Tulee vaan kamala hinku saada harrastuskoira. Mutta ehkä sen aika tulee sitten joskus, sitten kun aika on sopiva. Tai epäsopiva. Mutta sitten kun on uuden koiran aika. Kyllä se joskus tulee. Pakko tulla.
Mutta näin me mentiin eilen. :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Täällä taas!
Hellou! Hengissä ollaan (blogin) hiljaiselosta huolimatta. Tän realityelämän osalta hiljaiselo on aika vähissä ellei jopa olematonta. Normikuvioita kuitenkin tehdään, pötköjen kanssa silloin tällöin huvitellaan agsan kanssa ja lenkkeillään tietysti. Ronjan kanssa ollaan ahkerasti uurastettu koko talvi ja ollaan me varmaan pikkasen edistyttykin. Heppa on saanut massaa mukavasti, hypätty on suunnilleen kerran viikossa. Hallintalaitteet alkaa vihdoinkin löytyä.
Tällä viikolla minä saan nauttia talvilomasta ja lähdettiin koirien kanssa jäälle, ekaa kertaa tänä talvena. Koirat oli ihan kamalan intona, Peetu heitti voltteja säntäilyn lomassa ja kaivoi antaumuksella...
Mollylla oli alkuinnostuksen ja säntäilyn jälkeen vähän rankkaa kun yöllä oli pikkasen tupruttanu lunta ja olikin sitten vähän rankkaa pienessä hangessa mennä...
Mutta kyllä se pääasiassa osallistui säntäilyyn ja oli ihan reipas koira pienestä hangessa uurastuksesta huolimatta...
Välillä saattaa hanki tehdä tepposet ja heittää kyljelleen...
Peruspartiointia tottakai kuului suorittaa
Ja Pipsa, pikkumonsteri on kasvanut vaikkei vieläkään mikään jättiläiskatti ole. Eikä siitä toivottavasti sellaista tulekaan, se on noin kamalan sievä. Tammikuun alussa vein sen Anjalaan steriloitavaksi. Ja ihan tasan oikeaan aikaan, nimittäin ensimmäinen kiima pamahti päälle paria päivää ennen ja jestas mikä mouruaminen ja ulos kyttääminen oli. Se oli rasittava! Eläinlääkärissä se punnittiin ja 3kg oli neitokaisen paino, oikein sorjaa sorttia siis. Toipuminen leikkauksesta oli hämmentävää, ekan yön pidin sillä kauluria, seuraavana päivänä totesin ettei sitä tarvita. Ja jo samana iltana Pipsa oli sitä mieltä, että voisi lähteä ulkoilemaan. Pari päivää onnistuin sitä sisällä pitämään, sen jälkeen oli pakko luovuttaa ja laskea toinen ulos. Koiraparat oli hätää kärsimässä kun Pipsalla pikkasen oli patoutunutta energiaa... Se on muutenkin melko ehtivää sorttia, välillä oikein näkee kun sen pikkuaivot hyrrää ja miettii mitä jäynää seuraavaksi keksii... Ulkona se viihtyy todella hyvin, oli pakkasta tai ei. Metsästäjänä se on yliveto. Se on myös osana meidän saunajengiä, suvereenisti hyppää koirien seuraksi lauteille ja osaa vaatia vettä kun tulee lämmin... Että sillai...
Apina puussa...
Ja alaspäin tullaan sukkelasti...
Jaa, mitähän sitä sitte keksis....
Lenkille koirien kanssa ei voi lähteä tai ei voi laskea Pipsaa samalla oven avauksella ulos, koska silloin lenkkiseurana on myös yksi pikkumusta. Ei muuten mutta en ihan luota, että se osaisi varoa autoja. Muutaman kerran se on pikkulenkille änkenyt mukaan ja siellähän se säntäilee pitkin penkkoja ja puita... Jos jää jälkeen niin tulee kutsusta perään. Se varmaan kuvittelee olevansa yksi koirista.
Niin ja Ronjan kanssa ollaan oltu ahkeria. Joulun tienoilla Jenni oli Suomessa ja se hyppäsi muutaman kerran Ronjalla pikkasen isompaa http://www.youtube.com/watch?v=98bOVNuheck&list=UU3gwKwXpyIbEnuhv-7RrNHw&index=1¨
Katsotaan jos jossain vaiheessa saadaan kuvia tai videota meidän treeneistä tänne. Edetään sen kanssa rauhakseltaan, kuulostellaan missä mennään ja miltä se tuntuu. Ai niin, hommasin meille myös uuden satulan. Aivan ihanan Prestigen Versailles satulan, johon valitsin nahaksi vasikannahan. Se on ihanan pehmeä satula istua. Satula on myös villatopattu, eli helppo muokata tulevaisuudessa mikäli sille on tarvetta.
Näillä mennään tällä hetkellä, katsotaan mitä tuleman pitää. :)
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Koiran syvin olemus vol. Molly
No niin, on ollu mietintämyssy päässä Mollyn osalta. Ja päädyin siihen, että Mollyn syvin olemus on melko lähellä Pikku Myytä.

Wikipedia kuvailee Pikku Myytä näin: Pikku Myy sanoo aina hyvin suoraan mitä ajattelee, eikä välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat, vaan on rohkea ja itsenäinen, jopa itsepäinen. Myyltä on turha salata asioita, sillä hän vaistoaa erehtymättömästi, jos joku yrittää niin tehdä. Hän on myös hyvin utelias. Muumipapan mukaan Myy on rohkea ja päättäväinen. Muumipeikon mukaan Myy tekee kaikkea mitä haluaa ja onnistuu vielä tekemään sen siten, että kukaan ei vastusta sitä.
Niin, Molly oli pennuista se joka kaikessa uteliaisuudessa jäi päästään kiinni rehulaatikoiden taa... Itsenäinen ja itsepäinen ärhentelijä, kertoo selvästi kenestä tykätään ja mitä mieltä ollaan, joka kuitenkin tunkee joka ilta kainaloon nukkumaan. :)
Katsotaanpa laajennetaanko tätä haastetta vielä ulkojäseneen asti. Entinen ulkojäsen olisi muuten niin ollut Risto Reipas. :)
EDIT: Ja siis nythän miä vasta hokasin, että miähän voin myös haastaa tähän haasteeseen, jee! :) Haastankin Terin ja Bellan äipän Sannan tähän mukaan!

tiistai 13. marraskuuta 2012
Koiran syvin olemus vol. Peetu
Saatiin Pason äiskältä Katilta haaste. Piti miettiä koiran syvintä olemusta... Haasteellista, mutta aloitetaan Peetusta. Siitä mielikuvia tuli aika nopsasti.
Ekaksi tuli mieleen Osku, pallohulluhömelö

Seuraavaksi Peetusta tuli mieleen Nipsu

Näin kuvailee Wikipedia Nipsua: "Nipsu on ahne ja hieman pelkurimainen. Hän on arka, ja niinpä vapaus merkitsee hänelle pelkojen selättämistä. Nipsu lähtee vaihtelevan innokkaasti Muumipeikon ja muiden mukaan seikkailuihin."
Yritetään löytää vielä syvin olemus Mollylle. :)

tiistai 30. lokakuuta 2012
Kuulumisia
No niin, laitellaanpas vähän kuulumisia taas. Aloitetaan vaikka Pipsa pikkuhirviöstä...
Pipsa on ihan justiinsa puoli vuotias, kasvanut kyllä, mutta ihan kirppu silti. Ja niin mainio tapaus. se ei varmaan itsekään tiedä onko koira vai kissa. Missä koirat siellä Pipsa. Se osallistuu kaikkeen, ihan kaikkeen. Jopa lenkkeilyyn ja saunomiseen... Lähdin viime viikolla koirien kanssa lenkille ja Pipsa tuli samalla oven avauksella ulos. Ajattelin, että kyllä se pihaan jää, virhe! Se seuraili meitä puolisen kilometriä, säntäili häntä pörröllään pitkin teitä kiipeillen välillä lyhtypylväisiin ja puihin. Oli pakko kääntyä takaisin kotiin kun katti oli edelleen matkassa mukana ja olisi pitänyt mennä isommalle tielle...
Siitä on tullut suuri saalistaja jo n. kolme kuukautta sitten...
Lisäksi kotipihan puut on kiipeilty latvaan asti ja vauhdilla
Koirien menoihin se osallistuu niiden mielestä jo ihan riittämiin asti
Peetu on usein väijytyksen kohde...
Mollya kohtaan on sentään jonkunlainen kunnioitus, mutta hyvin vähäinen sellainen.
Ronja sitten, ollaan päästy hyvin liikenteeseen. Viime viikolla oli saanut tarhassa naarmun oikeaan takajalkaan ja alkoi hieman impparin poikasta kehiä siihen, laitoin sen sulfakuurille. Se ei ontunut ollenkaan, oli muutaman ensimmäisen päivän pahimman turvotuksen ajan hieman jäykkä. On ihanaa ollut päästä ratsastamaan kunnolla ja meillä on ihan fantastinen maastolenkki missä ollaan päryytelty ylämäki laukkaa, jihuu!!! Ja pieniä esteitäkin olen itekseni loikkinut muutamaan otteeseen. Kuvia ei tapahtuneista ole, kun olen aina yksikseni liikenteessä. Mutta eiköhän niitäkin jossain vaiheessa saada. Jatketaan harjoituksia! :)
perjantai 19. lokakuuta 2012
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Väliaikatietoja
Ronja-rintamalta väliaika tietoja... Ronja on kotiutunut hurjan hyvin uuteen talliin, jopa niin hyvin että oli alkanut uudelleen sijoittelemaan itseään viikonloppuna tarhailun osalta... Eli karkasi tarhastaan naapuritarhaan...
Urheilemaan on alettu ja ollaan jo melkolailla säännöllisessä liikunnassa. Kati käy Ronjan kanssa pari kertaa viikossa ja ite sitten hoitelen loput. Satulan kanssa meinasi tulla paniikki, kun se alkoi painamaan Ronjaa. Mutta hätäapu oli onneksi lähellä ja sain tallikaverilta satulan lainaan. Nyt täytyy vaan selvittää onko omalle mitään tehtävissä vai meneekö vaihtoon koko penkki.
Itse olen jopa viime viikonloppuna hömppäillyt puomeja, ehkä me esteisiinkin asti päästään kohta puolin. Ronja sen aloitti jo itse eilen kun oli juoksutuksen jälkeen vapaana maneesissa... Pomppi yksikseen siellä olleita ristikoita... XD Ai kuinka niin verissä se homma???
Tallin pihalla oleva karuselli (= kävelykone) aiheuttaa päällä ollessaan Ronjalle edelleen syvää hämmennystä... :D Täytynee laittaa polle sinne kävelemään, josko loppuisi ihmettely?

keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Uusia tuulia
No niin, tuon Ricon menetyksen myötä tuli ihan kamala ahdistus. Ahdistus siitä, että tallissa seisoo kiva hevonen, jolla en voi kentän puutteen vuoksi säistä johtuen harrastaa säännöllisesti tai edes millään tapaa järjellisesti. Ja ahdistus myös kun alkoi miettimään uutta pentua. Se ajatus ei tähän kohtaan tuntunut yhtään oikealta. Päätin sitten satsata olemassa oleviin elukoihin ja nyt ensisijaisesti Ronjaan. Olin miettinyt Ronjalle uutta tallipaikkaa, mutta nyt pari asiaa loksahti kohdilleen ja sain sille tallipaikan läheiseltä yksityistallilta, jossa on puitteet kohdillaan.
Täällä nyt sitten opetellaan elämään... Ja minä voin vaan puudeloida nyt heppaani. Ja kypsytellä ajatusta uudesta koirasta ja agsaamisesta taas tavoitteellisesti. Se kuinka kauan tuo kypsyttely ottaa aikaa, en tiedä...
Tallilta löytyy valaistu kävelykone (etualalla), huippuhyvä pohjainen maneesi sekä kenttä. Ja kolmen kilometrin maastolenkki. Jes!
Nyt vaan täti kyytiin ja harjottelemaan!
perjantai 21. syyskuuta 2012
Suru on suuri!
Ei mennyt asiat viime postauksen jälkeen niin kuin ajateltiin...
Ricon olo heikkeni viikon aikana eikä se oikein syönyt enää kunnolla. Tuula vei sen Kouvolaan Sykkeeseen, jossa sen vatsa ultrattiin. Löytö oli pysähdyttävä, kasvain pernassa. Leikkausaika oli tänään. Ja löydökset sen kuin pahenivat ja vaihtoehtoja ei enää jäänyt. Rico nukkuu nyt ikiunta ilman kipuja. :´(
Olo on turhautunut, surullinen ja epätodellinen. Ei olisi ollut Ricon aika, ei vielä. Vielä kaksi viikkoa sitten tehtiin elämämme agitreeni, se paras, se viimeinen. Se oli niin hyvä, että itkin kotimatkalla, onnesta kai.... Vielä keskiviikkona kävin päivällä Ricoa katsomassa ja vähän ulkoiluttamassa pötköjen kanssa. Se oli vaisu, jotenkin luovuttaneen ja väsyneen oloinen, mutta niin reipas itsensä. Mutta sen katseessa oli jotain, mitä en silloin vielä halunnut itselle myöntää.
Olen niin iloinen ja kiitollinen tästä viimeisestä reilusta vuodesta, jonka sain Ricon kanssa viettää. Käsittämätön taistelija, reipas karavaanari kaikkien kaveri, pieni partiolainen. Rico tassutteli niin syvälle mun sydämeen, että nyt sattuu niin lujaa. Heti ensi hetkestä Rico tuntui niin omalta, se joku käsittämätön yhteys mikä vaan syveni. Ei ikinä koskaan ollut huono mieli sen kanssa treenatessa tai kisatessa, se aina teki parhaansa ja jopa yli. Se palvova katse, joka aina kysyi "Mitä sitten tehdään?" Se hiipui liian aikaisin...
"Suru suurempi kuin joku luontain sut veisi pois, olis vain ellei koskaan kohdattu ois..."

perjantai 14. syyskuuta 2012
Blääh....
Seuranmestaruuksien jälkeen lähdettiin Ricon kanssa keskiviikko iltana taas Kouvolaan Homeetan hallille Kokkosen Tuijan treeniin. Ajatuksena oli ottaa alle hyvä treeni ennen viikonlopun kotikisoja. Juu, saatiin aikaiseksi hyvä treeni, ellei jopa erittäin hyvä. Kuultiin suorastaan ylistys-sanoja kuten "Sairaan makeeta" ja "Te ootte hyvä pari"... Ne ketkä Tuijan tuntee, tätä ei ihan jokaiselle jaeta tai ainakaan joka treenikerta...
Perjantaina olin pötköjen kanssa lenkillä kun puhelin soi ja Tuula soitti. Se alotti puhelun sanoilla: "Siä et kyllä tykkää mitä seuraavaks sulle sanon..." Se oli joutunu kiikuttamaan Ricon eläinlääkärille, sillä oli virtsatulehdus ja sai antibioottikuurin. Että se niistä kotikisoista. Tuli sitten vaan joristua mikin varressa koko viikonloppu. Eipä sillä, ehdottomasti parempi näin päin sillä jos Ricon olis sunnuntai aamuna kisapaikalle tuonu, ei se olis ollu köyhä eikä kipeä siinä vaiheessa. Mutta sen jälkeen todennäköisesti kovasti paljon kipeämpi kun lähtötilanteessa. Tuleehan noita kisoja vielä, toivottavasti...
Tämän viikon tiistaille olin varannu fyssari ajan mulle ja Ricolle Mirkalle. Varmistelin Mirkalta vielä voiko Ricoa tuoda käsittelyyn kun ab-kuuri päällä. Lähdettiin tiistaina kurvaamaan Kaipiaisiin kun koira ei vaikuttanut enää kipeältä eikä näin ollen estettä fyssarille ollut. Kaulan alueelta löytyi hieman lihasperäistä jumia. Mutta kun Mirka pääsi lantion alueelle alkoi koirasta, joka tähän asti oli maannut lattialla kun lahna, huomaamaan että jossain tuntuu... Munuaisten kohdalla nikama lukossa ja KOKO lantio aivan yhtenä pakettina... Ilmankos koira näytti kuukausi takaperin hyppäävän vähän huonosti... Siinä sitten mietittiin oliko lantiojumi syy vai seuraus virtsatulehdukselle. Mirka epäili lantion olleen jumissa jo kauan ja näin ollen hermotus olisi mennyt jumiin ja aiheuttanut pissavaivan lopunperin. Samoin kun munuaisten kohdalla ollut nikamalukko kertoisi tästä. Asia voi toki olla myös toisin päin. Mutta yhtä kaikki, belgikoira oli nyt avattu lukoista ja seuraavan parin päivän ohje kuului: "Se ei nyt sais riehua ja rehata ympäriinsä. Paras olis jos se vois pari päivää jolkotella vapaana rauhallista ravia..." Ja pokkana Mirka nauroi perään ja katto Ricoa... :D Ja saman teki Tuula kun vein Ricon kotiin...
Nyt sitte meikäläinen odottelee toiveikkaana josko belgikoiran vaivat olis helpottanu ja kohta pääsis pikkasen treenailemaan... Huoh!

maanantai 3. syyskuuta 2012
Seuranmestaruuksia
Kilpailtiin sunnuntaina oman seuran mestaruuksissa koko bändin kanssa. Osallistua sai tietysti Peetu
Molly
toisinaan kamalan keskittyneesti...
Ja tietysti Rico
Pidettiin alkuun pientä palaveria kuinka hieno koira se Rico oikein onkaan...
Ja Rico sai toimia myös tarhansetänä, koska paikalle oli kehdattu tuoda pikkunen belkikoila...
Peetu seuraa tarkkaavaisesti mitä ympärillä tapahtuu...
Rico oli viikolla hierottu ja kisakoneeseen oli taas vanha vauhti ja draivi palannut, ihanaa!!!!
Enemmän tai vähemmän putkeen mennyt hyppäri pötköjen kanssa johti väliaika viihteeseen, tandemina...
"Oltiinko me hyviä???"
Rico keskittyy tiukasti seuraavaan koitokseen
Ja sitten mennäänkin ihan sujona pitkin agsarataa
Oli ihanaa taas huomata, että Rico oli palannut takaisin. Oli kierroksilla, mutta kuunteli upeasti. Hyppäsi hyvin ja pujotteli taas reippaasti. Agiradalla mokasin puomin alla menneen putken jälkeen vaan huutamalla "eteen, eteen" ja Rico oli ihan että "mitä, häh?!" Jos olisin vaan huutanu putkikäskyn... Renkaalla hyppäsi ohi, mutta en jäänyt uusimaan, koska rengas hajosi vain puoliksi. Näin ollen tää tuomittiin "meidän eduksi" kun rengas oli ns. sääntöjen vastainen.. No, ihan sama. Koira toimi ja oli oma itsensä ja se on pääasia. Viidiota!!!
Mollya alko uuvuttamaan ankaran uurastuksen jälkeen...
Ja niinhän siinä kävi, oltiin kuitenkin hyppärivoiton ja agiradan kakkostilan jälkeen yhteistuloksissa toisia. Voiton vei Anna ja katpai Lara.
Mukava sunnuntai-iltapäivä. Kaikilla hyvä meininki. Kaikki kuvat on ottanut Maija Aapalahti, kiitos!
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Hyllykön kasaamista Lappeessa
Lähdettiin Ricon ja Tappien kanssa ihan keskenään sunnuntaiaamuna kisareissuun kohti Lappeenrantaa. Olin muka hyvissä ajoin liikkeellä, mutta mutta... Mulla ei oo ikinä matka kestäny Lappeenrantaan noin kauaa kun sunnuntaina kesti. Tien päällä oli jos jonkinlaista menijää, rajottimessa makaavaa raskasta kalustoa, eläinkuljetusta ja peräkylän mammojen ja pappojen kirkkoreissua, museorekisterissä olevia menopelejä ja meno sitten sen mukaista... Eli kiirettä ei ollu kenelläkään. Eikä pitäny olla mullakaan. Kello meni kovaa vauhtia eteenpäin, mutta olin kuin olinkin 20minuuttia ennen maksien rataantutustumista kisapaikalla.
Tuomarina oli Sami Topra ja agirata vaikutti jo oikein mukavalta. Ainoa hieman askarruttava kohta kävelyn jälkeen oli A:n jälkeiset siksak-kuviot, päädyin viemään ne takaaleikkauksin sitte lopulta. Viimeiseen väliin asti ihan ok, mutta taas rupesin rynnimään koiran yli. Kepeille vientiä hätäilin myös ja vedin koiran väärään väliin. Lopunperin hylky tuli putki-puomi erottelussa. Ollaan treeneissä harjoteltu että oon vaan käskyttäny kroppa suorana ja käsi alhaalla kontaktille, putki veti nyt enemmän. Olis saattanu vaatia pientä puolvalssia tai jotaan haltuunottoa keppien jälkeen...
Hyppärillä ehkä aavistuksen hallitumpaa menoa.. Hylky tuli kun Rico hyppäsi muurin ennen keppejä uudestaan. Oli lukinnu sen jo edellisen hypyn takaa, en ehtiny tai tajunnu edes mitään sanoa sille, oma moka...
Videolta kattelin jälkikäteen, kun radoilla jo tuntui, että Rico olisi kovin hidas.. Ja siltä se kyllä näyttikin. Hyppäsi myös ehkä aavistuksen takajalkoja mahan alle vetäen. Liikkeessä noin muuten ihan normi, ei ontuile tms. Tutkaillaan nyt, miltä koiruus vaikuttaa. Hieroja on käynyt Ricon hieromassa kisojen jälkeen ja jumeja löytyi. Mutta varmuuden vuoksi vien Ricon fyssarille ettei rangassa tai muualla löydy mitään epäilyttävää mikä normihieronnassa ei välttämättä tunnu. Mie niin haluun pitää tän koiran kunnossa!

torstai 23. elokuuta 2012
Dublin Horse Show 2012
Viikon reissu Irlantiin on taas heitetty. Ja kyllä oli taas ihan huippu reissu, ei voi muuta sanoa. Lensin tiistaina 14 pvä, Jenni ystävällisesti haki minut kentältä ja suunnattiin Kilkennyyn. Keskiviikkona tuli jo extempore lähtö takaisin Dubliniin ja Horse Showhun, koska Jennin entinen kilpailutettava starttasi siellä. Sää oli peri-Irlantilainen, eli vettä koko päivän taivaan täydeltä.. Kuvamatskua ei siis ole...
Torstaina oli välipäivä isoista hulinoista ja suunnattiin Jennin kanssa kisoihin. Matkaan lähti myös Smartie. Ihan huipputyyppi tuo Smartie, oikein sydäntenmurskaaja...
Ja kaiken oman pikkupuuhastelun lisäksi (lue: riisuu itsensä loimista, suojista jne. jos jää vartioimatta) osaa tämä kaveri myös hypätä. Smartie hyppäsi kaksi luokkaa, 110cm ja 120cm, molemmat nollilla. Seuraavaksi olisi siirtyminen ylöspäin luokissa.
Perjantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin viikonlopuksi Dubliniin. Perjantaina oli luvassa kaikkien muiden luokkien lisäksi illan kohokohta, Aga Khan Nations Cup.
Tämä kirjahylly saattais olla ratahenkilöstön painajainen... Irtoavia osia esteessä oli kirjoista lähtien kaikki. Kerran nähtiin viikonlopun aikana sen menevän palasiksi, mutta hämmästyttävän nopeasti se oli takaisin kasassa..
Tunnelma kisan aikana oli aivan huikea, missään Suomessa ei samaa olla saatu aikaiseksi vaikka Nations Cupeja on täälläkin kilpailtu. Erityisesti kun Irlantilainen ratsukko tuli areenalle oli huutomyrsky valmis, saati kun Irlantilaiset joukkueen jäsenet toisensa jälkeen hyppäsivät nollaratoja. Meteli oli huumaava. Palkintojen jakoon marssi myös miehet mekoissa... Ja kansallislaulut tuli livenä.
Ja voitte vaan kuvitella mikä meteli oli kun Irlannin joukkue ratsasti voittoon...
Kunniakieroksella koko joukkue
Ja voittopokaali myös
Kisapaikka on lähestulkoon Dublinin keskustassa RDS-stadionilla. Kisat ulottuu kahden korttelin matkalle, tämän pääareenan ympärille ja Simmonscourtiin missä on toinen kisakenttä ja verryttelyalueet. Shoppailumahdollisuudet on huikeat. Jopa myös ei-hevosihmisille expoalueelta löytyy vaikka ja mitä.
Ja taas oli mukana pääareenan viereisillä kentillä kaikenmaailman luokkia mukana, aaseja kärryineen..
Oli vanhanajan naistensatulassa ratsastajia
Ja sitten oli tälläinen hevoskuiskaaja mies.. Sillä oli nuo neljä valkoista hevosta ja yksi poni, vapaana. Se sai ne makaamaan...
Istumaan
Ja kaikilla neljällä hevosella oli tämän kesäiset varsat ja kaikki kulkivat tämän miehen mukana, vapaana...
Oli prinsessakärryjä ja hevosia päätupsuineen
Ja sitten Jennin luota löytyi tappisten äitee... Zena, oli jo toinen harmaantunut hiukan, mutta suosikki lepopaikka on edelleen heinäkärryt...
Ja Linus-iskä
Mutta ihan mahtava viikonloppu Dublinissa, loistavaa seuraa, hienoja hevosia ja hyviä ostoksia. On naurettu niin paljon, että elän varmaan ikuisesti ja syöty hyvin. Voin lämpimästi suositella tätä tapahtumaa myös ei hevosihmisille, jo kokemuksena ihan mahtava! Ensi vuonna suunta on varmasti sama.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)